Koko linna, sen ympäristö, sekä maat ja mannut niin pitkälle kuin valtakuntaa riitti, käännettiin ympäri, mutta Erikiä ei vain löytynyt. Hän oli ja pysyi kateissa.
Hallitsija pari vaipui synkkyyteen, mutta eivät luovuttaneet vielä. He jaksoivat toivoa, että vielä jonain päivänä näkisivät poikansa.
Richard ilmoitti kansalle, että se joka löytäisi Erikin, saisi ruhtinaallisen palkkion. Tämäkään ei tuottanut tulosta. Poika oli ja pysyi edelleen kateissa.

***

Erik kasvoi Fannyn huostassa ja olot olivat kohtalaiset.
Fanny joi edelleen paljon, vaikka silloin tällöin yrittikin ryhdistäytyä. Hänen luonaan kävi kaiken kirjavaa sakkia, eikä Erik silloin saanut tulla kamariin. Tosin, eipä hän sinne muulloinkaan päässyt, vaan nukkui tuvan puolella, milloin lattialla milloin korissa, jos Fanny hänet sinne muistilaittaa, ennen omaa nukkumaan menoaan.


Monet kerrat Fanny vain unohti Erikin ja joko raahautui omaan sänkyynsä kuorsaamaan tai sammui pöydän ääreen tai lattialle nukkuen siinä humalansa.


Erikistä kasvoi silti kiltti ja ystävällinen poika. Hän oli käytännöllisesti katsoen se, joka hoiti talossa kaikki ne askaret, jotka olisivat kuuluneet Fannylle.
Hän tiskasi likaiset astiat, siivosi, hoiti huonossa kunnossa kituuttavaa puutarhaa, josta he saivat vain vähän syötävää ja Fanny mieluummin joi kuin söi.


Omatoimisuudessakin oli puolensa, sillä Erik osasi jo huolehtia itsestään, sillä Fanny saattoi olla joskus päiväkausiakin poissa, ”tienaamassa” kuten hän itse sitä sanoi. Sillä jos asiakkaita ei käynyt hänen luonaan, lähti hän kaupunkiin.
Erik ei enää muistanut sitä, mitä tapahtui ennen hänen saapumistaan Fannyn luo. Myös muistikuvat sitä edeltäneestä elämästä olivat vain hyvin hataria ja hajanaisia. Kuin unikuvia vain ja hän epäili tokko hänellä oikeasti sellainen elämä oli ollut. Eikä hänelle paljoa jäänytkään aikaa ajatella muistojaan, kun monet askaret odottivat.
Lisäksi hän kävi pientä kouluntapaista, mutta sielläkin hän oli yksin. Hänellä ei ollut ystäviä ja monet vieroksuivat häntä siksi, koska hän asui Fannyn luona. Äpäräksikin joku saattoi nimitellä toisinaan.
Monet kerrat hän sai isommilta pojilta selkäänsä ihan vain siksi, että asui Fannyn kanssa. Kaiken tuon keskellä Erik muisti pitää hihan ikävän polttomerkin peittona, jottei sitä kukaan näkisi. Myöskään hänellä ei ollut lupa näyttää oikean käden kyynärtaipeessa olevaa syntymämerkkiään kenellekään.

Aika kului ja vaikka Fanny välillä joikin, oli hän tietyllä tapaa iloinen Erikistä. Ainakin selvinä hetkinään, joita vain oli hyvin harvoin.
Vuodet kuluivat ja Erikin täyttäessä kymmenen, hänen elämänsä muuttui jälleen. Hän oli lähtenyt kylän koululle ja saapuessaan takaisin hän näki kaksi sotilasta tuvassa. Hän juoksi sisälle, eikä voinut ymmärtää miksi nämä siellä olivat, sillä sotilaat harvemmin halusivat palveluksia Fannylta, joka ei erityisen hehkeältä näyttänyt.
Erik ei kuitenkaan uskaltanut kysyä, vaan yritti hoidella tavanomaisia askareita, kuunnellen samalla, mistä nuo kolme keskustelivat.
Äkkiä äänet kohosivat ja sotilaat nappasivat Fannya molemmista käsistä kiinni ja alkoivat raahata häntä pois.


”Minne te viette hänet?” Erik kysyi ja juoksi perään.
”Älä sinä puutu tähän äpärä!” Toinen sotilaista ärähti ja läimäytti Erikiä niin lujaa, että tämä lensi nurin lattialle ja löi päänsä.


Pitkän aikaa tähdet sinkoilivat Erikin silmissä, kunnes viimein hän alkoi taas ymmärtää jotain tämän maailman menosta. Hitaasti hän nousi istumaan, mutta pieni äkkinäinen liike sai pään särkemään ja huonon olon aallon vellomaan pojan sisällä.


Erik katsoi ympärilleen ja näki, että oli aivan yksin. Ketään ei ollut enää tuvassa, paitsi hän itse ja lankkujen alla vilistävät hiiret.
Sotilaat olivat menneet ja vieneet Fannyn mukanaan. Kyyneleet vierähtelivät Erikin tuhruisille kasvoille, kun tämä itki niin pelkoaan kuin kipuaankin.


Viimein hän ryhdistäytyi, sillä tiesi, ettei voisi vain seistä siinä ja märytä kohtaloaan. Hän vietti viikkoja tuvassa odottaen, että Fanny palaisi takaisin, mutta tämä ei palannut, joten pian hän päätti lähteä. Jo siksikin, että pelkäsi sotilaiden tulevan ja hakevan hänetkin ja toisekseen, ettei hän yksi pärjännyt. Vaikka tupa olikin pieni, oli siinä sittenkin liian paljon hoidettavaa pienelle pojalle.
Erik tiesi, ettei häntä kukaan huolisi töihin, mutta ehkä tuolla maailmalla olisi paremman mahdollisuudet kuin tässä pienessä tuvassa keskellä korpea.