No niin, nyt tässä tuleekin melko lyhyen ajan sisään uusi osa teidän luettavaksenne ja toivottavasti nautitte siitä. Itselläni oli oikein rattoisaa tätä tehdessä, vaikka jokunen ärräpääkin pääsi lipsumaan silloin tällöin, pelin päättäessä jumia ja oikkuilla muuten vain.
Mutta päästän teidät nauttimaan tekstistä ja kuvista. Sori jos tekstissä epäloogisuuksia, mutta aika väsähtäneenä olen tätä nyt tehnyt ja vaikka olenkin yrittänyt korjata tekstiä, voi jokunen kirjoitus- ja ajatusvirhe päästä läpi.


****

Kuningashuoneessa vietettiin iloista aikaa, sillä kuningaspari oli viimein saanut toivomansa pojan, joka epäilemättä jatkaisi isänsä jalanjäljissä, kunhan sen aika tulisi. Etenkin Maria oli onnellinen lapsenlapsistaan, eikä jättänytkään väliin yhtään hetkeä olla heidän kanssa. Silti toisinaan hän toivoi, että Erik olisi voinut olla hänen kanssaan ja jakaa nämä hetket. Nuo mietteet saivat hänet hetkittäin surulliseksi, mutta pian se meni ohi, kun pienet prinsessat ja prinssi toivat iloa hänen elämäänsä. Kuinka voisi olla surullinen, pienen lapsen vilpittömän hymyn nähdessään, hän ajatteli.










Vuodet vierivät rauhallisina eteenpäin ja Maria nautti tästä kaikesta, vaikka alkoikin tuntea iän painavan jäseniään.
Joitain vuosia pienen prinssin syntymän jälkeen, he saivat kuulla, että apotti Luukas oli nukkunut pois. Hän olikin ollut jo varsin iäkäs, mutta silti tieto tuli yllätyksenä, sillä mies oli ollut yksi Erikin ainoista ystävistä.
Veli Ignatius oli vanhimpana ottanut luostarin johtaakseen, vaikkei hän apotti ollutkaan. Ehkä vielä ajan kanssa, jos luoja soisi, tämä sanoi aina seesteisesti, kun asia tuli puheeksi. Maria, Edmund ja Elisabeth kävivät mahdollisimman usein luostarilla, sillä se oli heille tärkeä paikka ja se oli ollut tärkeä paikka Erikille. Lisäksi Ignatius oli perheen luotettu ystävä ja häneltä oli helppo pyytää neuvoja ja apua hengenasioissa.


Vaikka pienessä valtakunnassa asiat olivatkin kunnossa, alkoivat hiljalleen synkät pilvet kerääntyä kauniille taivaalle, sillä huolestuttavia uutisia oli kantautunut suojamuurien sisäpuolelle ja pian myös Edmundin korviin.
Hänellä oli paljon töitä, sillä valtakunnan asiat vaativat hänen huomiotaan, joten hän ei alkuun pannut paljoakaan painoa huhuille, antoi niiden jäädä omaan arvoonsa.
Hän hoiti huolellisesti niin oman valtakuntansa sisäisiä asioita
, kuin ulkoisia, jotta alaisilla olisi kaikki hyvin ja valtakunta kukoisti paremmin kuin koskaan ennen.
Edmundista oli tullut pidetty valtias, hänen oikeamielisyytensä, lempeytensä ja perusteellisuutensa tähden. Hän kun halusi varmistaa että asiat olivat tosiaan niin kuin asianomaiset ne esittivät, sillä ei halunnut että kukaan joutuisi jonkun pahantahtoisuuden, kateuden tai muun juonittelujen takia vankityrmiin.
Hän myös piti hyvää huolta suhteistaan muiden maiden valtiaisiin, sillä halusi vältellä sotia viimeiseen asti ja pitää sen aivan viimeisenä keinona, jos sopua ei saataisi aikaan. Hänellä siis oli hyvät välit moneenkin valtiaaseen, joka puolestaan toi mukanaan niitäkin, jotka halusivat asioiden olevan toisella tolalla.
Mutta Edmund oli tarkka asioissaan ja turvasi perheensä, sekä itsensä niin, ettei häneen päässyt niin helposti käsiksi. Hän halusi, että hänen perheellään olisi paljon onnellisempi elämä, kuin millaisen Erik oli aikanaan saanut.

Yhä enemmän huhuja väkivaltaisista hyökkäyksistä kantautui Edmundin tietoon ja ensin hän ajatteli juttujen olevan vain vanhojen akkojen puhetta, kunnes eräänä aamuna linnaan saapui resuinen mies, jonka kasvot oli rusikoitu kovakouraisesti, niin että tämä hyvä jos näki mitään turvonneiden silmäluomien takaa.
Vahtivuorossa ollut Marcus huomasi miehen ensin ja asteli tämän luo, varmistaakseen ettei kyse ollut minkäänlaisesta väijytyksestä, sillä sellaistakin oli tapahtunut, kun moni taho ja vähemmän kunniallinen kansalainen halusi päästä käsiksi vallan kahvaan tai kultaan ja jalokiviin, jotka oli hyvässä kätkössä linnan sisällä.
Millä asioilla te täällä liikutte?” Marcus kysyi mieheltä, estäen samalla tämän pääsyn linnaan.
Herran tähden auttakaa.” Mies sai sanotuksi ja kohotti anovan katseensa Marcukseen. ”Minä olen menettänyt kaiken... ne roistot... ne tulivat yöllä ja polttivat koko talon.” Mies puhui katkonaisesti ja katseli hermostuneena ympärille, kuin olisi odottanut jonkun hyökkäävän kimppuunsa.
Ketkä hyökkäsivät?” Marcus kysyi ja alkoi aavistella pahaa.
Iso mies ja hänen joukkionsa. Kuin paholainen hän oli.” Mies sopersi. ”Minä menetin perheeni, kotini... kaiken.” Hän jatkoi ja purskahti katkeraan itkuun.



Iso mies?” Marcus kysyi, eikä oikein käsittänyt mistä mies oli puhunut.
Niin. Ei kukaan tiedä hänen nimeään, mutta iso hän on. Iso kuin karhu.” Mies selitti ja pyyhki naamaansa likaiseen tunikan hihaan. ”Minä pyydän, auttakaa, sillä muutoin lisää perheitä menettää henkensä heidän käsissään. Minä en ole ainoa, joka on tämän kohdannut ja tuskin tulen olemaan.” Hän lisäsi ja katsoi anoen Marcusta.





Hyvä on, seuraa minua.” Marcus sanoi ja saattoi miehen suureen saliin ja pyysi tätä odottamaan vähän aikaa.



Hän painui juoksujalkaa hakemaan Edmundia, sillä katsoi asian kuuluvan tälle ja koska Edmund yleensäkin oli niin hyväsydäminen, että auttoi hädänalaisia aina, jos heitä linnalle saapui.
Anteeksi, että joudun herättämään teidät näin aikaisin, teidän armollinen korkeutenne.” Marcus sanoi herätettyään Edmundin.



Ei se mitään.” Edmund mumisi ja haukotteli. ”Mikä sinut lennätti tänne?” Hän kysyi sitten ja katsoi Marcusta kysyvänä.
Eräs mies haluaa tavata teidät.” Marcus sanoi ja selitti nopeasti, mitä mies oli hänelle kertonut.
Kertokaa, että tulen heti.” Edmund sanoi ja paiskasi peiton päältään.



Kyllä teidän armollinen korkeutenne.” Marcus sanoi kumartaen ja paineli takaisin suureen saliin, jossa resuinen mies yhä odotti. ”Kuningas saapuu tuota pikaa ja kunhan asianne saadaan hoidettua vien teidät sairastupaan, sillä nuo haavat näyttävät ikäviltä.” Marcus sanoi miehelle ystävällisesti.
Minä kiitän.” Mies sopersi hiljaa ja katsoi nuorta sotilasta onnettomana.

Ei kestänytkään kauaa, kun Edmund saapui saliin. Mies, jonka Marcus oli istuttanut puisen pöydän ääreen, nousi ylös kumartaakseen, kuninkaalle, kun Edmund esti sen ja pyysi ystävällisesti miestä istuutumaan takaisin.





Istukaa vain.” Edmund sanoi ja tarkasteli miestä istuutuessaan tätä vastapäätä.
Mutta...” Mies sopersi.
Antaa muodollisuuksien nyt olla, teidän asianne on selvästi tärkeämpi, kuin turhantärkeät käytöstavat.” Edmund sanoi rauhoitellen. ”Oletteko saaneet syödäksenne?” Hän kysyi sitten ja tarkasteli laihaa resuista miestä, joka näytti murtuneelta. Tässä oli jotain hyvin samaa, kuin isässä oli ollut, hän ajatteli ja ohjasi miehen pöydän ääreen. Hän kääntyi Marcuksen puoleen ja pyysi tätä hakemaan keittiöstä miehelle jotain syötävää ja juotavaa.



Minä kiitän, teidän armollinen korkeutenne.” Mies sanoi ääni väristen liikutuksesta. ”Te olette juuri niin hyvä, kuin mitä teistä on kerrottu.” Hän jatkoi ja kumarsi kohteliaasti.
Sepä on kauniisti sanottu.” Edmund sanoi hyväntahtoisesti. ”Tahtoisitteko kertoa mitä teillä oli asiaa.” Hän pyysi kohteliaasti.
Ne tulivat aivan yllättäen. Ei mitään varoitusta ja ne siat tappoivat lapseni ja raiskasivat vaimoni, ennen kuin tappoivat hänetkin.” Mies kertoi kyyneleiden vierähdellessä hänen poskilleen. ”He veivät mukanaan kaiken vähänkin arvokkaan, mikä ei ollut kovin paljoa ja sitten he sytyttivät pienen talomme tuleen. Minut he hakkasivat ja jättivät liekkien keskelle kuolemaan.” Hän jatkoi ja painoi päänsä käsiinsä.
Edmund katsoi miestä myötätuntoisena ja mietti, millainen oli se ihminen, joka saattoi tehdä tällaista.
Minun taitaa olla aika puuttua asiaan.” Edmund sanoi, sillä tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun hän sai tällaista kuulla. ”Mutta te syötte ja juotte nyt ja sen jälkeen Marcus saattaa teidät sairastuvalle saamaan hoitoa. Te saatte olla vieraanani juuri niin kauan kuin haluatte..” Hän lupasi, sillä ei hänellä ollut sydäntä häätää miestä poiskaan, kun tämä oli joka tapauksessa menettänyt kaiken, eikä tällä edes ollut enää paikkaa minne mennä.
Minä kiitän teitä, oi jalomielinen korkeutenne.” Mies sanoi kiitollisena. Hän tiesi nyt, että heillä todellakin oli kuningas, joka pitäisi huolta kansastaan. ”Minä vain haluan, että ne ihmishirviöt joutuisivat maksamaan teoistaan, joita ei voi edes sanoin kuvata.” Hän jatkoi nyyhkäisten.
He joutuvat oikeuden eteen, sen voin taata.” Edmund sanoi äänellä, josta kuulsi peräänantamattomuus. Hän ei lopettaisi, ennen kuin koko joukkio saataisiin kiinni ja tilille tekosistaan. Silti, jokin häiritsi häntä, sillä ei tuollainen joukkio ryöstelisi köyhiä, kun varakkaampiakin kohteita olisi tarjolla. ”Marcus.” Hän sanoi sitten ja kääntyi tämän puoleen.



Niin, herrani.” Marcus sanoi ja painoi päänsä pieneen kumarrukseen.
Haluan tietää enemmän tästä porukasta, sillä jokin ei nyt täsmää.” Edmund sanoi. ”Lisäksi toivoisin, että kokoaisit jonkinlaisen ryhmän etsimään noita roistoja. Heidän touhunsa on lopetettava alkuunsa tai tietyt tahot saavat päähänsä, etten minä pystykään hallitsemaan, niin kuin pitäisi.” Hän jatkoi. Enemmän hän kuitenkin huolissaan oli alaisistaan, kuin siitä miltä näyttäisi ylimystön silmissä. Hän antoi piunpaut moiselle, sillä tiesi millaista köyhän elämä oli.



Kyllä herrani, heti herrani.” Marcus sanoi ja kumarsi. ”Jos teille suinkin sopii, niin ottaisin yhteyden erääseen ystävääni, josta olisi apua. Hän on metsästäjä ja toimii teidän alaisuudessanne, teidän korkeutenne.” Hän jatkoi.
Tietenkin, miksen itse sitä tullut ajatelleeksi. Etsi hänet käsiisi ja kerro, että jos hän vain suinkin ottaa asian hoidettavakseen, odottaa häntä ruhtinaallinen palkkio.” Edmund sanoi tyytyväisenä.
Sen teen mitä pikimmin, herrani.” Marcus sanoi, kumarsi ja katosi suorittamaan annettuja tehtäviä.

*****

Ensimmäisenä Marcus päätti lähteä käymään kuninkaan metsästäjän, Michaelin luona, sillä mitä nopeammin hän toimisi, sitä nopeammin saisi nuo roistotkin satimeen ja mikä siihen paremmin sopisikaan heidän avuksi, kuin kokenut metsästäjä, jollainen Michael Archer oli.

Ilma suhisi ja vinkui hänen korvissaan, kun hän kiisi hevosen selässä nopeinta tietämäänsä oikoreittiä pitkin kohti herra Archerin tilaa.
Ei kestänytkään kovin kauaa, kun Marcukselle tuttu rakennus tuli jo näkyviin ja hän hidasti laukan käyntiin. Hetkeä myöhemmin hän oli vanhan ja kuluneen aidan luona. Hän talutti hevosen aidan toiselle puolelle, sitoakseen sen sopivaan paikkaan odottamaan.
Melkein samassa, kun hän oli astunut portista sisälle, juoksi häntä vastaan kolme isokokoista koiraa raikuvasti haukkuen. Kun koirat tunnistivat tulija, ne kieppuivat häntä heiluen ja iloisesti haukahdellen Marcuksen ympärillä, rapsutuksia odottaen.
Mukava nähdä teitäkin.” Marcus sanoi iloisesti ja rapsutti vuoron perään jokaista koiraa.
Terä, Aada, Iisa! Tänne!” Kuului matalaääninen käsky ja koirat juoksivat häntä iloisesti vispaten kutsujan luo.
Marcus katsoi äänen suuntaan ja näki isokokoisen miehen, jonka vierelle koirat asettuivat siivosti istumaan. Hymy levisi miehen kasvoille, kun tämä tunnisti tulijan.
Marcus, mikä sinut tänne lennätti?” Michael kysyi ja katsoi vanhaa ystäväänsä hymyillen.
Kuninkaan asiat.” Marcus vastasi ja sidottuaan viimein hevosensa, harppoi Michaelin luo.



Kuninkaan asiat?” Michael kysyi ja katseli mietteliäänä ystäväänsä.
Olen pahoillani, että joudun sinua näin häiritsemään, mutten tiennyt ketään toista, joka pystyy jäljittämään mitä vain ja nopeasti, niin kuin sinä ja mainiot koirasi.” Marcus sanoi.
Nyt sinä liioittelet.” Michael naurahti ja ohjasi Marcuksen tuvan puolelle istumaan, jonne saapui hetkeä myöhemmin Michaelin jo aikuiseksi kasvanut poika Matthew.
Matthew oli vaiti ja istahti tyhjälle tuolille istumaan. Hän ei kysellyt, mitä tulija oli vailla, sillä oli jo pienestä pojannaskalista asti oppinut, ettei turhia sopinut kysellä. Kyllä sitä myöhemminkin saisi tietää, jos asia niin tärkeä olisi, hän tuumi ja jäi hiljaisena kuuntelemaan noiden kahden rupatusta.



Ja sinä olet vaatimaton, kuten aina.” Marcus naurahti ja katsoi ystäväänsä. Vasta nyt hän tummat varjot miehen silmien alla ja kenties ahavoituneisiin kasvoihin oli ilmaantunut muutama ylimääräinen ryppy. Mitä oli tapahtunut, hän huomasi miettivänsä ja huomasi, että jotain oli toisin. ”Kuinka olet voinut?” Hän kysyi sitten, ikään kuin tunnustellen.
Hyvinhän minä.” Michael sanoi, mutta vaikeni sitten. Ei ollut vielä kovin helppoa jutella tapahtuneesta, kun siitä ei vielä kovin pitkää aikaa ollut.
Marcus oli vaiti ja katseli kulmat hivenen kurtistuen ystäväänsä. Jotain oli tapahtunut, jotain vakavaa, josta Michael ei selvästikään halunnut keskustella.
Se on hyvä kuulla.” Marcus sanoi ja jatkoi sitten. ”Niin se asia, jonka vuoksi tulin. Kuningas tosiaan tarvitsisi nyt kipeästi kaltaistasi jäljittäjää ja koska olet paras jonka tiedän, tulin pyytämään sinua.”
Ja mitähän minun olisi jäljitettävä?” Michael kysyi.
Eräs rosvojoukkio, joka on nyt terrorisoinut pidemmän aikaa lähialueita ja lähikylien asukkaita.” Marcus sanoi ja kertoi sen minkä tiesi. Kesken kaiken hän vaikeni ja jäi tuijottamaan Michaelia, jonka kasvoilta väri oli paennut. ”Michael?” Hän kysyi ja katsoi huolestuneena ystäväänsä.
Vaikken halunnutkaan kertoa erästä asiaa, on minun näemmä pakko siitä kertoa.” Michael aloitti ja katsoi Marcuksen huolestuneita kasvoja.
Mitä ja miten se liittyy tähän?” Marcus kysyi hämmentyneenä.
Kuulet sen kohta ja se liittyy tähän kaikin tavoin.” Michael huokasi ja alkoi kertoa. Mitä pidemmälle hän eteni, sitä vakavammiksi Marcuksen kasvot kävivät.
Sinä siis tunnet miehen, tämän Esaiasin, joka johtaa tuota joukkiota.” Marcus kysyi, eikä oikein tiennyt miten suhtautua asiaan.
Niin, mutta hän ei ole paha, eikä hän halunnut tuohon joukkoon ensinkään. Hänet on pakotettu siihen.” Michael kertoi ja suru Minervan kuolemasta nousi pintaan voimakkaana hyökynä. ”Minähän kerroin, että se liero, Vladimir, vei Ewartin ja kiristää sillä Esaiasia. Tiedän kyllä, ettei hän siellä itse ollut, mutta lähetti roskajoukkonsa asialle.” Hän jatkoi.
Ymmärrän.” Marcus sanoi, vaikka sitä olikin vaikea uskoa. ”Mutta hän on silti yhtä syyllinen kuin ne muutkin siinä porukassa ja joutuu maksamaan saman hinnan niistä teoista, mitä se joukkio on tehnyt.” Hän jatkoi.
Tiedän.” Michael sanoi raskaasti huokaisten ja painoi katseensa alas. ”Hän on silti hyvä mies. Ainakin oli se Esaias, jonka minä tunsin Tavallaan minä ymmärrän häntä, sillä menisin itsekin vaikka maailman ääriin, jos kyse olisi vaimostani tai lapsistani.” Hän jatkoi.
Ymmärrän.” Marcus toisti. ”Mutta tuo joukkio on saatava kiinni ja oikeuden eteen, ennen kuin asiat menevät liian huonosti.”
Tiedän ja olen valmis auttamaan, vaikka teenkin sen raskain sydämin.” Michael sanoi. ”Haluan itse ottaa hänet kiinni, enkä usko, että hän kenellekään muulle antautuisikaan. Annathan minun hoitaa tämän omalla tavallani?” Hän pyysi ja toivoi, että voisi tehdä jotain Esaiasin hyväksi, vaikka tilanne vaikuttikin toivottomalta ja hän tiesi, että miestä odotti kuolemantuomio tehdyistä teoista.
Hyvä on, se käy.” Marcus sanoi, sillä olisi valmis itsekin tekemään samoin, Michaelin suhteen, jos tilanne sellainen joskus olisi.
Minä kiitän.” Michael sanoi ja syvä huokaus karkasi hänen huuliensa välistä. ”Tämä on ollut raskasta aikaa, eikä ikävä hellitä koskaan, mutta minäkin haluan kovasti kiinni ne ihmishirviöt, jotka niin julmasti kohtelivat tytärtäni ja häpäisivät hänen ruumiinsa. Ne ihmispaholaiset eivät ole sen arvoisia, että kelpaisivat edes koiran ruuaksi.” Hän ärisi ja hetken paloi raivon tuli hänen silmissään.
Luulen, että saamme ison joukon värvätyksi, sillä taitaa olla monia, jotka haluavat saada kiinni ne roistot.” Marcus sanoi.
Älä kuitenkaan unohda, että heitä johtaa se liero, Vladimir. Hänen päänsä minä haluan vadille tästä hyvästä, mutta sitä ennen hän saakoon kokea saman tuskan kuin uhrinsa.” Michael sanoi kasvojen ilmeiden koventuessa. ”Se paholainen ei ansaitse elää.” Hän lisäsi.
No siitä me emme voi päättää ja minun on tuo seikka ilmoitettava kuninkaalle, jotta hän tietää varautua siihen, että Vladimir voi yrittää jotain konnuutta, jos tajuaa juonensa tulleen ilmi. Tosin en kyllä tiedä, mitä hän oikein yrittää saada aikaiseksi sillä, että kiusaa viattomia ihmisiä.” Marcus sanoi.
Lähden kanssasi jo tänään ja otan poikani ja koirani mukaani. En nimittäin tiedä ketään kenen koiralla olisi parempi nenä, kuin näillä veitikoilla.” Michael sanoi ja näytti piristyvän hieman. ”Minun on vain ensin hyvästeltävä perheeni, mistä tulikin mieleeni, että olisin ikuisesti kiitollinen, jos saisin jotain suojaa perheelleni, sillä ei minun nuoresta tyttären pojastani, saati naisväestä ole mitään vastusta, jos ne ihmispaholaiset päättävät hyökätä tänne.” Hän jatkoi sitten.
Tietenkin. Luuletko, että jättäisin sinut suojatta. Minulla itsellänikin on pieni perhe, joten ymmärrän erittäin hyvin huolesi.” Marcus sanoi. ”Jos alkaa oikein huonolta näyttää, perheesi hoidetaan turvaan linnanmuurien sisäpuolelle.” Hän lisäsi.
Kiitos oikein paljon.” Michael sanoi ja ojensi kätensä Marcukselle, joka tarttui siihen ja puristi lämpimästi. ”Jättäisin poikani tänne, mutta tarvitsen hänet mukaani, sillä alan jo olla vanha." Hän lisäsi.
Ei kestä, kuomaseni.” Marcus sanoi ja asteli ulos odottamaan Michaelia. Hän halusi olla hienotunteinen ystäväänsä kohtaan ja antaa tälle rauhan toimittaa perheensä hyvästelyn, ilman ylimääräistä silmäparia.



Kesti tovin jos toisenkin, jonka Marcus vietti koirien parissa ja yritti vaihtaa muutaman sanan Matthewin kanssa, kunnes Michael viimein asteli ulos, Johanna perässään.

Olettehan varovaisia.” Johanna pyysi ja jäi ovelle seisomaan.
Ainahan minä olen varovainen ja Matthew osaa jo pitää puolensa.” Michael lupasi, vaikka aavistelikin, ettei noita lurjuksia saisi kiinni ilman taistelua, joskin Esaias saattaisi antautuakin ilman vastarintaa. Mutta jotenkin hän aavisteli, että jotain vielä tapahtuisi.
Hän halasi vaimoaan lujasti ja painoi mieleensä hennon miellyttävän tuoksu, jolle Johanna tuoksui ja tämän kasvot ja jokaisen pienenkin yksityiskohdan niistä, jotta muistaisi ne aina. Että voisi niitä iltasella muistella, jos siihen vain jäi aikaa, jota hän epäili, ettei heillä kovin runsaasti ollut.
Viimein hän oli valmis ja painui taakseen katsomatta talliin hakemaan hevosensa. Tämän jälkeen hän nousi ratsunsa selkään ja antoi koirilleen käskyn seurata ja ne juoksivat hevosten perässä häntä heiluen, sillä ne tiesivät että tämä tarkoitti aina hyvää metsästystä, olipa saalis mitä tahansa.





Ilta oli jo vaihtumassa pimeäksi yöksi, kun Marcus ja Michael saapuivat linnalle. Marcus johdatti Michaelin suureen saliin, jossa kuningas Edmund jo odottikin, mutta hän ei ollut yksin.
Lucius oli hänen seurassaan, samoin kolme muuta miestä.
Lucius istui ääneti paikallaan ja katseli uteliaana tulijoita. Kaksi muuta miestä seisoi paikallaan kuin vartijat, jotka odottivat käskyä, kolmannen seisoessa hieman sivummassa ja näyttäen hyvin nöyrältä ja katuvalta.
 

****

Marcuksen lähdettyä, Edmund alkoi suorittaa kaikenlaisia järjestelyitä, alkaen Ebenezeriksi paljastuneesta miehestä, joka sai linnasta itselleen majoituksen niin pitkäksi aikaa, kun tämä halusi jäädä. Lisäksi Ebenezerille lahjoitettiin uusi puhdas vaatekerta ja sairastuvan henkilökunta puhdisti ja sitoi hänen saamansa haavat ja kolhut.
Ebenezerin olo kohentuikin hieman tämän jälkeen ja hiukan lisää, kun hän sai syödäkseen. Mies oli kiitollisuutta tulvillaan ja halusi hyvittää Edmundille kaiken, mitä tämä oli hänen hyväkseen tehnyt.
Suru ei silti väistynyt, eikä tulisi koskaan väistymään, sen Edmund tiesi paremmin kuin hyvin. Hän nimittäin näki surun äitinsä silmissä ja tiesi, että tämä yhä kaipasi isää ja eikä varmasti lakkaisi koskaan kaipaamasta.
Kun Ebenezerin asia oli saatu hoidettua, alkoi Edmund tekemään muita järjestelyitä. Hän arveli, että oli paras täyttää sairastuvan varastot varmuuden vuoksi, sillä yhteenottoja voisi varmasti tulla ja vähintäänkin lisää tuon roskajoukon uhreiksi joutuneita, jotka tarvitsisivat huolenpitoa ja hoitoa.
Myös vartiointi tuplattiin, sillä Edmund jotenkin vaistosi, että tuo joku, joka ehkä ohjaili roskajoukkoa, varmasti saattaisi pian ottaa kohteeksi linnan ja sen lähialueet.
Hän tuskin ehti nähdä Birgittaa ja sisartaan hoidellessaan asioitaan ja lähetellessään viestejä menemään lähialueiden pieniin linnoituksiin, joiden sotilaat hän määräsi suojelemaan kylien asukkaita tuolta roskajoukolta.
Vasta puolenpäivän maissa hänellä oli vähän enemmän aikaa, jolloin hän vietti aikaansa vaimonsa ja lastensa kanssa.





Hän halusi lapsilleen kunnollisen tulevaisuuden, halusi heille valtakunnan, jossa olisi mahdollisimman vähän levottomuuksia.

Hän ei halunnut huolestuttaa Birgittaa, joten hän kertoi tälle mahdollisimman vähän tuosta rosvojoukkiosta, joka terrorisoi valtakuntaa.
Tuo lyhyt hetki Birgitan seurassa sai hänet jaksamaan töiden alla, jotka jo hiljalleen alkoivat jättää uurteita nuoren miehen kasvoihin. Edmund tiesi kyllä vastuunsa ja kantaisi sen hamaan loppuun asti, mutta oli hänelläkin hetkiä, kun hän toivoi, että olisi voinut olla jotain muuta kuin kuningas. Nuo ajatukset kuitenkin hälvenivät aina, sillä isän surullinen elämä nousi mieleen ja hän tiesi, että olisi oltava kiitollinen siitä, että kaikki oli hyvin. Ainakin paremmin, kuin isällä oli ollut.

Päivä eteni ja alkoi hiljalleen kallistua illaksi. Edmund kutsutti Luciuksen paikalle, sillä halusi keskustella tämän kanssa asiasta, saadakseen toisenkin mielipiteen ja ehkä uusia näkökulmia asiaan. Lisäksi hän lähetti toisen vartijan hakemaan linnan tyrmistä ne kaksi miestä, jotka oli sinne lähettänyt isän hautajaisten jälkeisenä iltana.
Edmund jäi yksin ja nosti katseensa, kun kuuli oven avattavan.



Hän ajatteli ensin, että sieltä olisi tulossa Lucius, mutta hän hämmentyi kun ovenraosta siilautuvassa valossa seisoi huppuun ja viittaan verhoutunut hahmo. Hän nousi seisomaan valtaistuimeltaan, jossa hän oli mietteisiinsä vaipuneena istunut, käsi miekankahvalla ja tuijotti tuikeasti tulijaa.






Seis, ei enää askeltakaan edemmäksi.” Edmund käski ja sormet puristivat miekankahvaa tiukasti. Vielä hän ei kuitenkaan vetänyt.
Yllättäen tuo hahmo nosti hupun päästään ja laskeutui polvilleen, kuin armoa anoakseen. Edmund tunnisti miehen ja tämän punaiset hiukset.



Teidän armonne, minä tulin tänne antautuakseni ja koska minulla olisi tietoja, joita te ehkä kaipaatte.” Nathaniel sanoi ja katsoi nuorta kuningasta anoen. Hän tarkoitti jokaista sanaa, sillä oli tullut siihen tulokseen, että Vladimir oli niin paha, että tämä voisi olla itse paholainen lihaksi ja vereksi muuttuneena.
Hän ei enää halunnut olla mukana miehen juonitteluissa. Oli aika valita puolensa ja hän halusi kerrankin tehdä oikein, sillä tähän asti hän oli vain tehnyt vääriä valintoja, joiden palkka olisi ennen pitkää kuolema.
"Olen pahoillani, että jouduin tekemään tällä tavoin, mutta tämä oli ainoa keino päästä teidän puheillenne, teidän armollisuutenne." Nathaniel sanoi ja painoi päänsä nöyrään kumarrukseen.
"Saanko kuulla asianne, ennen kuin pyydän vartijani tänne." Edmund käski ja katsoi Nathanielia tiukasti.
"Tämä on mennyt liian pitkälle. Vladimir on mennyt aivan liian pitkälle ja siitä on tultava loppu." Nathaniel aloitti, hengähtäen syvään. "Tiedän kyllä, etten ole mikään syytön mies, mutten voi antaa hänen jatkaa." Hän puhui ja alkoi näyttää hermostuneelta.
"Mitä hän sitten on tehnyt?" Edmund kysyi epäluuloisena.
"Hän on kaikkien niiden hyökkäyksien takana ja hän aikoo tuhota munkkiluostarin." Nathaniel kertoi ja painoi katseensa maahan, hän voinut enää katsoa Edmundia silmiin.
"Mitä!" Edmund huudahti ja tuijotti Nathanielia pöyristyneenä. "Mitä sinä oikein yrität sanoa?" Hän kysyi raivoisana ja astahti kohti Nathanielia.
"Olkaa niin hyvä ja uskokaa minua. Se on hänen suunnitelmansa." Nathaniel pyysi ja tunsi ensi kertaa pelkoa ja katumusta.
"Sinun on paras puhua totta, tai annan pistää tuomiosi käytäntöön heti." Edmund sanoi ja mulkoili Nathanielia tuimasti.
"Minä puhun totta. En kestänyt enää, sitä mitä hän on tekemässä. En voi enää ottaa niitä viattomia ihmisiä tunnolleni." Nathaniel sanoi "Olen niin pahoillani." Hän lisäsi hiljaa ja tajusi nyt miten paljon hänen tekonsa oli tuon nuoren kuninkaan elämään vaikuttanut.
"Olen hyvilläni, että tulit kertomaan, mutta kuten sanoin, jos puheesi ilmenevät valheeksi tai juonitteluksi, sinua odottaa kivulias kuolema, joka pannaan täytäntöön mitä pikimmin." Edmund sanoi hivenen rauhoittuneena, mutta ääni yhä raudanlujana. Hän ei ollut heti valmis luottamaan mieheen, joka oli yrittänyt riistää hänen henkensä ja joka oli riistänyt kahden hienon miehen hengen ja ties mitä muuta sitä ennen.



"Minä ymmärrän, teidän ylhäisyytenne ja olen valmis vaikka kuolemaan, jos sanani osoittautuvat vääriksi." Sir Nathaniel sanoi ja tiesi nyt, että hänen oli hyvitettävä nuorukaiselle tämän isän kuolema ja näin se kävisi parhaiten.

Ja minä olen valmis kuuntelemaan, joten annahan tulla. Milloin Vladimir haluaa roskajoukkonsa iskevän luostariin, mikäli siis olet puhunut totta.” Edmund sanoi, ollen yhä varuillaan.
Hän ei ilmaissut sitä minulle missään vaiheessa. Sanoi vain, että sitten kun aika on kypsä.” Nathaniel kertoi. ”Hän on hieman vainoharhainen, eikä luota kehenkään muuhun kuin itseensä.” Hän lisäsi sitten ja tiesi, ettei Vladimir ollut luottanut häneen yhtään.
Harmillista.” Edmund sanoi ja alkoi astella edestakaisin.
Todellakin.” Nathaniel sanoi ja muisti sitten. ”Minulla olisi yksi pyyntö, jos te vain haluaisitte sen kuulla ja ymmärrän kyllä, jos ette halua minun hyväkseni mitään tehdä.” Hän jatkoi.
No, anna tulla.” Edmund tokaisi.
Kun lähdin, sai pitkällisen suostuttelun jälkeen Vladimirin perheen mukaani. He odottavat nyt tuolla pihalla ja minä toivoin, että jos te olisitte heille niin suopea ja tarjoaisitte heille turvapaikan, sillä se mies on oikea hirviö heitä kohtaan.” Nathaniel selitti nöyränä.



Tietenkin se käy, sillä he ovat viattomia, eivätkä millään lailla osallisia Vladimirin toimiin.” Edmund sanoi ja tiesi, ettei hänen isänsäkään olisi kääntänyt selkäänsä niille, jotka tarvitsivat apua. ”Se vain, ettei Vladimir ihan taida pitää tästä tempauksestasi.” Hän lisäsi.
Ei, en usko, että olen enää tämän jälkeen hänen ystävänsä.” Nathaniel myönsi ja tiesi, että jos hänen ja Vladimirin tiet vielä risteäisivät, se ei kävisi verettömästi, sillä Vladimir oli hyvin kostonhimoinen ja julma, eikä varmasti antaisi moista röyhkeyttä anteeksi. ”Hän todennäköisesti haluaa hakata minut pieniksi palasiksi ja syöttää ne koirille.” Hän lisäsi ja värähti jo pelkästä ajatuksesta ja nielaisi. Hän tiesi, että teki niin tai näin, ei tulevaisuus silti kovin valoisalta näyttänyt. Kuolema odotti häntä muodossa tai toisessa joka tapauksessa.
No minä en ajatellut hakata sinua pieniksi kappaleiksi, vaikka epäilemättä olisitkin sen ansainnut, sillä minulla olisi käyttöä sinunlaisellesi miehelle, joka osaa käsitellä miekkaa taiten.” Edmund sanoi ja jatkoi. ”Voit osan tekemästäsi korvata minulle, ryhtymällä palvelukseeni, sillä epäilemättä taistelutta me emme saa kiinni Vladimiria ja hänen joukkiotaan.”
Sen teen mielihyvin, armollinen kuninkaani” Nathaniel sanoi ja painoi päänsä kumarrukseen. ”Ja jos sanani syön, voitte katkaista kaulani korkeimman omakätisesti ja niin nopeasti kuin te itse tahdotte.” Hän lisäsi ja tajusi kuinka vähällä oli oikeastaan päässyt, vaikka Vladimirille ei enää ollut meneminen, sillä se ihmiseksi muuttunut paholainen ei tuntenut armoa, vaan kostaisi hyvin julmalla ja kivuliaalla tavalla, ennen kuin tappaisi.
Näin olkoon.” Edmund totesi ja viittasi Nathanielia istuutumaan pöydän ääreen, minkä tämä tekikin.
Hetkeä myöhemmin kaksi vartijaa saapui paikalle, mukanaan kaksi miestä, jotka näyttivät likaisilta, nälkiintyneiltä ja muutenkin rähjääntyneiltä. Siinä olivat Henry ja Samuel.
Tässä he nyt ovat.” Vartija sanoi ja kumarsi.
Minä kiitän.” Edmund sanoi ja kääntyi miehiin päin. ”Tulin siihen päätökseen, että teidän kaltaistenne miesten paikka on taistelussa, ei hirsipuussa ja tyrmässä te olette jo istuneet aivan tarpeeksi sovittamassa rikostanne. Nyt voinen antaa teille täyden armahduksen, jos liitytte palvelukseeni.” Hän puhui, katse tiukasti miehissä, jotka olivat nöyrinä painaneet päänsä alas.



Me astumme palvelukseenne sellaisina kuin olemme ja palvelemme teitä kuolemaamme asti.” Samuel ja Henry sanoivat yhteen ääneen.
Hyvä.” Edmund sanoi tyytyväisenä. ”Nyt jos seuraisitte vartijoita, niin pääsette pesulle ja saatte uuden vaatekerran yllenne, sen jälkeen palatkaa tänne takaisin, niin saatte tarkemmin tietää mistä oikein on kysymys.” Hän jatkoi.
Kiitos teidän majesteettinne, te olette armollisuudessanne niin hyvä.” Samuel sanoi ja tunsi syvää kunnioitusta tuota nuorta kuningasta kohtaan.
Henry kumarsi yhtä syvään kuin Samuel ja molemmat seurasivat vartijoita, jotka veivät miehet vartioston pesutiloihin peseytymään ja vaihtamaan vaatteet. Tähän operaatioon ei kovin paljoa aikaa kulunut, sillä molemmat miehet halusivat toimia ripeästi, näyttääkseen hyvältä kuninkaansa edessä.
Viimein he olivat siistiytyneet ja vartijat saattoivat heidät suureen saliin palaten sen jälkeen takaisin vartiopaikoilleen.
Edmund viittasi miehiä istuutumaan Nathanielin seuraksi.
Oikein mukava tavata, Nathaniel.” Samuel sanoi, mutta hänen äänessään ei ollut lämpöä.



En ole samaa mieltä.” Henry murahti ja vilkaisi sitten Nathanielia. ”Sinulla on tainnut olla lokoisat oltavat sinä aikana, kun me olemme viruneet tyrmässä, kiitos sinun typerän ideasi.” Hän jatkoi vihaa tihkuvalla äänellä.
Tuota, taidan olla anteeksipyynnön velkaa.” Nathaniel sanoi nolona. ”Myönnän, että vika oli minun.” Hän lisäsi.
Millaiseen liemeen sinä olet saattanut itsesi, kun olet palannut tänne häntä koipiesi välissä?” Henry kysyi ivallisena.



Todella pahaan liemeen.” Nathaniel sanoi.
Sillä lailla.” Samuel sanoi, muttei jaksanut enempää ärsyttää Nathanielia, joka epäilemättä saisi oman osuutensa rangaistuksesta.
Palvelijan saapuminen keskeytti miesten sanailun ja sai heidän huomionsa kiinnittymään muualle.
Ilmoittaisin, että neuvonantajanne Lucius Black saapuu puheillenne, teidän majesteettinne.” Palvelija sanoi ja kumarsi kohteliaasti.
Minä kiitän ilmoituksestanne.” Edmund vastasi ja melko pian sen jälkeen, Lucius asteli saliin.
Te tahdoitte tavata, majesteetti.” Lucius sanoi.
Se on Edmund sinulle.” Edmund huomautti huvittuneesti.
Hyvä on. Koetin vain olla muodollinen.” Lucius sanoi hymyillen ja istuutui pienemmälle valtaistuimelle, joka oli Edmundin valtaistuimen vieressä. ”Mutta itse asiaan, miksi halusit minut tänne?” Hän kysyi.
On tapahtunut sellaisia asioita, että halusin saada mielipiteesi tähän asiaan.” Edmund sanoi ja selosti sitten nopeasti asianlaidan.



Sen minä vain sanon, että Nathanieliin en luottaisi, hän on osoittanut petollisuutensa jo aikaisemmin.” Lucius sanoi ja vilkaisi Nathanielia viileästi.
Tiedän, mutta me tarvitsemme kunnollisia miekkamiehiä, jos aiomme käydä Vladimiria vastaan ja Nathaniel tuntee Vladimirin paremmin kuin kukaan.” Edmund sanoi.
Ymmärrän, mutta neuvonantajanasi suosittelen silti varovaisuutta hänen suhteensa.” Lucius sanoi.
Hyvä on.” Edmund myöntyi. ”Mutta me tarvitsemme häntä ja hän tietää kyllä itsekin oikein hyvin, että kuolemantuomio pannaan täytäntöön heti, jos hän yrittääkin jotain.” Hän huomautti.
Oikein hyvä.” Lucius sanoi tyytyväisenä. ”Entä tämä Vladimir, kuulostaa aika inhalta otukselta, jos Nathanielin sanoihin on luottaminen.” Hän kysyi sitten.
En oikeastaan itsekään tiedä sen enempää, kuin mitä huhuja on kantautunut tännekin.” Edmund sanoi. ”Ainakin jos vanhoja akkoja ja juorukelloja on uskominen, mies on itse saatana lihallisessa muodossaan ja miehen tekemisistä on jos jonkinlaista tarinaa liikkeellä, joskin epäilen, että osaa niistä on hieman liikaa väritetty ja liioiteltu.”
Sen kyllä uskon.” Lucius totesi.
Enemmän minua huolettaa se hänen rosvojoukkionsa ja se mitä he aikovat tehdä. En haluaisi, että viattomat sivulliset joutuvat kärsimään.” Edmund huokasi.
No ainakin voit luostarin kohdalla ennakoida ja lähettää sinne jonkun vahtimaan.” Lucius sanoi.
Niin minä vähän ajattelin.” Edmund totesi.
He keskustelivat vielä jonkin aikaa asiasta ja sitten Edmund kääntyi noiden kolmen puoleen.
Yksi teistä tietääkin jo asioiden laidan, mutta on aiheellista kertoa se teillekin ja minä pyydän, että yrittäisitte nyt tulla toimeen, sillä tarvitsen teitä kaikkia.” Edmund sanoi ja katsoi vakavana kaikkia. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän kertoi kahdelle muulle Vladimirista.
Henry, Samuel, toivoisin, että te menette vahtimaan luostaria, sillä Vladimir ei välttämättä aio luopua suunnitelmastaan, mutta saattaa ehkä muuttaa tekohetkeä.” Edmund pyysi.
Kyllä herrani.” Samuel ja Henry sanoivat yhteen ääneen.
Milloin tahdotte meidän menevän sinne?” Henry kysyi.
Huomisaamuna.” Edmund sanoi, sillä hänen mielestään ei ollut kovin viisasta lähteä yöllä matkaan.
Hyvä on.” Henry sanoi.
Melkein samalla hetkellä Marcus asteli suureen saliin vanavedessään kaksi rotevaa miestä, joista toinen oli vaaleampi ja vanhempi, toinen nuori ja tumma. Miesten kintereillä lönkytti kolme kookasta koiraa. Ne tuntuivat tottelevan isäntänsä jokaista pientäkin elettä.



Hyvää iltaa teidän majesteettinne.” Marcus sanoi ja kumarsi kohteliaasti.
Hyvää iltaa Marcus ja terve tavattuamme Michael. Siitä onkin pitkä aika, kun viimeksi kohtasimme.” Edmund sanoi kohteliaasti.



Hyvää iltaa teidän korkeutenne.” Michael sanoi ja painoi päänsä pieneen kumarrukseen. Hän käski koiransa makuulle pöydän viereen, istuutuessaan itse penkille.
Ylhäisyys, ajattelin että me tarvitsemme hänenlaisensa miehen avuksemme. Hän on seudun paras metsästäjä ja hänellä on parhaat koirat koko valtakunnassa, kuten varmasti tiedätte.” Marcus selitti ja jatkoi. ”Lisäksi hänellä on kertoa teille tietoa, jonka te ehkä haluatte kuulla.”
Hyvin toimittu Marcus.” Edmund sanoi hyväksyvästi ja asteli Michaelin luo. ”Saanen kai kuulla, mitä teillä on kerrottavananne.” Hän sanoi kohteliaasti.



Saatte totisesti.” Michael sanoi ja alkoi kertoa. Mitä edemmäs hän pääsi tapahtumien selvittelyssä, sitä synkemmäksi Edmundin kasvot muuttuivat. ”Esaias toi Minervan ja Ewartin lapset meille ja sanoi etsivänsä veljensä. Minä kyllä varoitin häntä, mutta hän on niin kuumapäinen, etenkin kun kyse on hänen pikkuveljestään.” Hän jatkoi.
Esaias on siis nyt tuon rosvojoukkion mukana.” Edmund tarkensi.
On, mutta pakosta.” Michael vastasi.
Ymmärrän ja hänen kohdallaan voimme tehdä poikkeuksen, vaikka hänkin on ollut osallisena monessa pahassa, mitä tuo hirviömäinen joukkio on tehnyt.” Edmund sanoi. ”Ota Henry ja Samuel mukaasi ja menet luostarin läheisyyteen vahtimaan. Pysykää näkymättömissä, etteivät ne lurjukset huomaa teitä ja livistä tiehensä. Haluan heidät elävinä.” Hän jatkoi.
Sen teen.” Michael sanoi ja nyökkäsi.”Minä haen matkalla vielä muutaman miehen mukaan. Ovat sellaisia, joihin luotan ja joiden kanssa minä ja Matthew olemme useamminkin metsällä olleet.



Hyvä.” Edmund sanoi ja tunsi, että asiat alkoivat nyt edetä. Hän toivoi, että tuo rosvojoukkio jäisi nopeasti kiinni, sillä hän ei halunnut että kukaan enää joutuisi kärsimään niiden miesten käsissä, joilla ei tuntunut olevan lainkaan omaatuntoa, ehkä yhtä lukuun ottamatta.
Mutta hän ei tiennyt, miten pahoiksi asiat vielä menisivät.

****

No niin, tässäpä oli tämä osa. Nyt vielä muutama ekstrakuvanen iloksenne.


Lucius ja Rafael


Ewartin vanhin poika


Naisia vähintäänkin kolmessa polvessa. Takana Elisabeth ja Maria. Etualalla Elisabethin tytär Rachel(tumma) ja Edmundin vanhin tytär Arianna(vaalea).


Taas vähän kuvaa Edmundista, jolla muuten on aika kiva kyömynenä. :)


Kaunis Kuningatar Birgitta.




Ja pari perhekuvaa vielä.