Kuinka tehdä kuninkaalle valtaistuin koroke.

Korokkeen tekeminen ei paljoakaan eroa kaksiosaisten rappusten tekemisestä, joiden ohje löytyy radosimsistä. Joten siitä siis suuri kunnia ja kiitos Radolle.



1. Ensin vedetään seinä.
Seinä voi olla sen mallinen kuin haluat.





2. Tehdään sen kokoinen koroke, kuin haluat.
Tämän voi muuten tehdä niinkin päin, että tekee ensin korokkeen ja sitten seinän.
Lisäksi tämän tekeminen vaatii kauppa-auki mukana tulleen Perus korokkeen, joka siis löytyy Perustat ja korokkeet osastosta.



3. Lisäämme portaat. On sinun valintasi, mitä portaita haluat käyttää.
Valtaistuin tasanne on valmis.






Tässä täysin valmis versio. Okei alhaalta puuttuu lattia, mutta ei välitetä siitä.
Jotta saat katon näkyviin, tarvitset lisäosan (en nyt juuri valitettavasti muista, että minkä) jonka mukana tuo sisäkatto ja sen muokkaamis mahdollisuus tulee mukana.





Sen että, katon sekä muut jutut saa näkyviin, saa ihan asetuksilla(muistaakseni ainakin läpinäkyvyys pois, lisäilen infoa tähän sitä mukaa kun muistan) ja kikkailemalla tabulaattorin kanssa (löytyy näppäimistöstä yleensä vasemmalta reunalta, juuri numeronäppäinten alapuolelta) ja page up/page down näppäimien kanssa (löytyvät oikealta puolelta, missä myös Insert, delete yms näppäimet).


Kuvan esineet ovat ladattuja, linkkejä löytyy Ladatut, linkit ja kysysttävät osastosta.
- Valtaistuimet -> Medieval Smithy
- Muu esineistö -> Plumb Bob Keep, Mod The Sims, Tarox, Caravan sims, Parsimonious, TSR jne.

Tässä pieni ilopilleri vielä teille ihanat lukijani. :)
Eli linkistä voitte ladata tuon tontin. Kovin paljoa siellä ei tavaraa ole, mutta käytetyt materiaalit tekivät sen kalliiksi. Itse saatte muunnella sen juuri sellaiseksi kuin haluatte.
Kiitos, kun olette jaksaneet lukea tarinoitani. :)